sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Matematiikka 1.3 & 5.3 & 8.3

1.3 Matematiikassa jatkettiin luvun 4 Analyyttinen geometria tehtäviä. Näitä on myös jakokansiossa kalvoilla nähtävillä. Kaikkinensa luvun tehtävät ovat varsin hyvää aivojumppaa, koska niissä lähdetään liikkeelle pääsääntöisesti vasta oivalluksen jälkeen.

5.3 Siirryttiin funktioihin luvussa 5. Jakokansiossa löytyy tähänkin kalvot, joilla on muutamia omia ratkaisujani luvun tehtäviin. Laitan luvun muihinkin tehtäviin omia ratkaisujani jakokansioon katseltavaksi tauon aikana. Luvun tehtävät ovat monen tasoisia, joskin ehkä ne kaikkein vaikeimmat tehtävät puuttuvat.

8.3 Käsiteltiin luvun 6 funktiotyyppejä eli logaritmeja sekä potensseja. Tässä luvussa isossa osassa ovat erilaiset laskusäännöt ja ratkaisukikat, jotka jäävät mieliin lähinnä kuuluisien toistojen kautta. Olen jo laittanut jakokansioon omat ratkaisuni suurimpaan osaan luvun tehtävistä antamaan ehkä vaihtoehtoisia ratkaisutapoja mallikirjaan verrattuna tai edes selventämään niiden puuttuvia välivaiheita.

Kaikkinensa aina lukuun 9 saakka käsittelemme funktioita, mutta tauon jälkeen vastaantulevat luvut ovat paljon kattavampia ja vaativampia, joten luvut 5-6 olisi hyvä saada hiottua itsenäisesti kuntoon tauon aikana. Kaikkiin tehtäviin saa tietenkin palata tunneillakin, mikäli mitä tahansa kysyttävää niistä on jäänyt. Mutta tauon jälkeen 29.3 siirrymme kuitenkin luvun 7 raja-arvojen maailmaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti