torstai 8. helmikuuta 2018

Matematiikka 8.2

Tänään jatkettiin vektoreiden maailmassa. Aihe on perinteisesti hankala, joten tarkoituksena oli saada lisää vahvistusta yleisimpiin ratkaisukeinoihin vektoritehtävissä. Lähes joka tehtävässä on kyse siitä, että pyritään löytämään tapa ilmoittaa tuntemattomat vektorit tunnettujen - tai ainakin "tunnettujen" - vektorien avulla.

Edessä on parin viikon tauko tapaamisista. Sen aikana jokaisen tulisi jatkaa vektoritehtäviä, jotta saa osiosta hyvän tuntuman. Lisäksi on suositeltavaa tutustua omatoimisesti osioon 4 Analyyttinen geometria. Teorian kertauksen ohella kaikki H-tason tehtävät ovat vapaata riistaa, ja mikäli ne sujuvat helposti, niin voi jo omaa tahtia alkaa tekemään muitakin osion tehtäviä. Käydään tuo osio läpi tauon jälkeisellä kerralla yhdessäkin, mutta tarkoitus on, ettei siihen käytetä yhtä kertaa enempää aikaa.

Lisäilen tässä taukoviikon aikana jakokansiooni omia ratkaisujani luvun 3 Trigonometria ja vektorit tehtävistä. Pyrin valitsemaan sellaisia, joissa oma ratkaisutapani poikkeaa ratkaisukirjan esittämästä menetelmästä tai sitten esitän laajennetun ratkaisuversion, jossa on malliratkaisun idea mutta perusteluineen. Linkki tuohon kansioon löytyy aiemmasta blogiviestistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti